Sivut

lauantai 15. syyskuuta 2012

Niksu sairastaa

Niksu on ollut sairaana reilun viikon, mutta on nyt jo parempi. Niksu lopetti syömisen reilu viikko sitten perjantaina, tietysti just viikonlopuksi. Lauantaina alkoi oksennella maha/sappinesteitä useaan kertaan päivänaikana, sunnuntaina ei pysynyt vesikään sisällä. Lauantai-iltana soitin kaupungin päivystävälle eläinlääkärille, joka totesi että kuulostaa tavalliselta vatsataudilta, mutta eihän ne "lehmälääkärit" kyllä mitään koirista tiedä. Maanantaina sain Niksun sitten Kouvolan eläinlääkäriasemalle, jossa otettiin verikokeita, röntgen ja ultra yms. Niksulla on syönyt jotain myrkyllistä, tulehdusarvot olivat viisinkertaiset, maksa-arvot kolminkertaiset ja röntgenkuvassa näkyi maksan laajentuma. Myöskin Niksun eturauhanen on laajentunut, mikä ei välttämättä liity myrkytykseen, on ehkä toinen juttu, mutta kokeiden perusteella ei ole mitään pahalaatuista. Kokeiden perusteella myös virtsatietulehdusta ja myös verta virtsassa, jota huomasin myös lauantaina pissassa. Niksu oli ma, ti ke nesteytyksessä asemalla, koska oli jo alkanut kuivumaan ja piti saada nesteet vaihtumaan kehossa, torstai oli välipäivä ja perjantaina mentiin taas verikokeisiin ja nesteytykseen. Perjantain kokeiden perusteella maksa/sappiarvot edelleen koholla, tosin ALAT-arvo oli laskenut, tulehdusarvot laskeneet, joten parempaan suuntaan ollaan menossa. Niksulla on ollut jonkintyyppinen suolistotulehdus. Ruoka on alkanut maistumaan, alkuviikosta ei suostunut syömään mitään, ei edes herkkuja, ravinto annettiin asemalla ravintoliuoksena. Mutta viikon puolivälissä alkoi herkut jo kelvata, eläinlääkäri sanoi että kunhan jotain kiinteää söisi, vaikka sitten herkkuja, koska pitää saada suoli toimimaan ja onhan se nyt jo toiminutkin ja kakka on ollut normaalia. Maanantaina pitää viedä pissanäyte ja kontrollikokeisiin mennään 3-4 viikon päästä, jos ei mitään erikoista ilmene. Niksulla on neljänlaisia lääkkeitä, joita otetaan pari kertaa päivässä. Ja ruokana Hillsin maksan toimintaa parantava ruoka + riisi/vaalea liha/raejuusto. Ja uunissa paistettu lohi maistuu tosi hyvin. Tänään käytiin metsässä lenkillä ja hyvin jaksoi muiden mukana.

Niksu mökillä.

Meidän talon takapiha muistuttaa kohta kynnöspeltoa, pikku kaivuri etsii kovasti jotain.




Ja tässä vielä kaverukset Aku ja Emppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti