Sivut

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Empun tekemisiä


Emppu sai ensi kesän sm-nollat kasaan lokakuussa. Ne on sitten meidät ekat yksilö-sm-kisat. Joukkueessa olen ollut toissa kesänä Akun kanssa. Kesällä tuntui nollan tekeminen tosi vaikeelta, mutta nyt syksyllä niitä alkoi sitten tulemaan ja onhan meillä kahdet tuplatkin. Lokakuun jälkeen ei olla kisattukaan. Pidetään loppuvuosi taukoa ja treenaillaan.
Tässä video lokakuun kisoista Vantaan Racinel-areenalta.


Emppu 24 11 2015

Elo-lokakuussa käytiin porukalla Oreniuksella treenaamassa Vantaalla. Olin mukana suunnilleen joka toinen viikko. Hyviä treenejä mukavassa seurasssa. Vaikka olo olikin ihan puhki oman treenivuoron jälkeen. Treenien jälkeen mentiin sitten Mäkkäriin syömään :).
Tässä lokakuun alusta treenivideo, kouluttajana oli tuolloin Taija Mäkelä.

Muutamia kohtia jouduttiin vähän treenaamaan, etenkin lopussa niisto-persjättö ei meinannut millään onnistua. Tässä video treenaamisesta Treeniä

Lopuksi tehtiin treeneissä nollarata :).
Empun treeni 6.10.2015




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti