Sivut

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Blogin päivitystä, Niksu

Vihdoinkin vähän päivitystä blogiin. Melkein jo unohtuu jutut, mitä tänne vois laittaa muistiin ainakin itselle.
Ekaks Niksusta. Vanha herra kävi maaliskuun alkupuolella verikokeissa Univetissa. Kaikki arvot olivat normaalit, paitsi kolesteroli oli hiukan koholla, mutta ei kuulemma haittaa. Kilpirauhaslääke Thyroxin menee edelleen samalla määrällä eli 1/2 tablettia aamuisin ja 1 tabletti illalla. Ja näiden lisäksi Adursal-lääkitys jatkuu edelleen.
Eläinlääkärin mukaan kiveksissä on pientä muutosta edelliseen, mutta eihän ne vuosikausiin ole olleet normaalit, kun sillä oli ollut jo ennen meille tuloa joku tulehdus. Ell vaikutti edelleen olevan kastraation kannalla, mutta en siihen aio Niksua viedä. Niksu on jo yli kymmenen ja sillä on muutenkin ollu vaikeuksia herätä nukutuksesta, joten se saa pallinsa pitää. Jos tulee jotain, niin se riski otetaan.
Kyllä se Niksu vielä mennä porskuttaa muiden mukana lenkilläkin. Joskus ehkä vaikuttaa että on vähän väsynyt, mutta sitten välillä ravaa ja laukkaa kuin ei olis mitään. Ja aina se mukaan lähdössä ulos.

Niksun 10-vuotis synttäreitä vietettiin perhepiirissä 15.4.2015.
Niksu 15.4.2015
Karvapeite ei ole mitenkään kummonen, no löytyypähän punkit helpommin. Onneksi niitä ei sillä ole montaa ollut. Ei niitä ollu viime kesänäkään. Akulle ja Empulle laitoin Bayvantic-liuokset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti