Sivut

maanantai 7. heinäkuuta 2014

SM-kisat ja sairastelua


Kesäkuussa oltiin Tampereella SM-kisoissa. Akulla oli paikka Kouvolan medi-joukkueessa. Pelkäsin vähän, että jos ottaa liikaa häiriötä uudessa paikassa ja ison yleisön keskellä, mutta onneksi haihattelut jäivät melko vähiin. Tulokseksi meille tuli kuitenkin hyl ja siten myös koko joukkueelle. Ekaks tuli virhe kepeillä, kun itse sössin ne ja keppien jälkeen jatkettin suoraan pituudelle, josta olisi pitänyt kääntyä hypylle, mutta en ottanut riittävästi haltuun ja Aku paineli putkeen ja siitä hyl. Vähän harmitti tietty joukkueen puolesta. Lähdettiin ankkurina, mikä ei tietenkään näin SM-kisojen ensikertalaiselle ollut kiva paikka, mutta saatiinpahan hyvää kokemusta.
Tässä muutama kuva kisaradalta:
Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Sirpa Saari

Ja Akuhan taisi kisata sairaana, en vaan tajunnut sitä silloin lauantaina.
Sunnuntaina alkoi ontumaan oikeaa etutassua, jonka varpaita oli jo pitkin kevättä silloin tällöin nuollut, mutta kun mun silmään siinä ei ollut mitään erityistä ja astui normaalisti, niin en tajunnut että tassussa on varvasvälin tulehdus, joka diagnosoitiin maanantaina eläinlääkärillä. Ja vasen korvakin oli kipeä, siinä todettiin korvatulehdus. Ja kaiken lisäksi takapuoleen, hännän juureen ilmestyi hot spoteja, jotka olivat tosi kipeitä. Aku sai sitten antibioottikuurin, korvatippoja, lääkeshampoota yms.

Nyt on poika jo parempi. Hot spotit paranivat hyvin, korvakin taitaa jo olla terve, mutta tassun varvasvälit ovat vielä vähän punertavat, joten niiden lääkepesua ja puhdistamista olen vielä jatkanut. Tosin tassun nuoleminen on aikalailla vähentynyt vaikkei pitäisikään kauluria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti