Sivut

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kouvola 9.4.

Oltiin Kouvolan kisoissa aamulla. Tuloksena ekalta radalta (hyppy) 5 ja 6. sija ja tokalta radalta hylky. Nollia tavoiteltiin, mutta kävikin näin. Ekan radan tulokseen pitää kuitenkin olla tyytyväinen, sillä juoksin kolinapurkki taskussa. Oton Akun vastaan kaksosesteeltä ja kun lähdin juoksemaan, niin mikäs se rämisikään taskussa, Meni kyllä hetkeksi pasmat sekaisin. Aattelin ett miten tässä nyt voi juosta, mutta painelin toisella kädellä purkkia vatsaa vasten ettei kolise ja niin sitä vaan mentiin. Virhe tuli vitosesteenä olleilla kepeillä, Aku aloitti tokasta välistä ja jouduin ottaa alusta. Ja sitten mentiinkin ihan hyvin. Vähän harmittaa tuo virhe, kun olin niin ajatellut etukäteen, että pitää muistaa kepeillä saattaa koira ekaan väliin, mutta kävi niinkuin kävi, se oli sen hiivatin purkin vika, oli ajatukset siinä vaiheessa vielä ihan sekaisin. Rata ei ollut helppo, tiukkoja käännöksiä ja lopussa suoran putken jälkeen suoraa: rengas, pituus ja kolme hyppyä. Se meni hyvin. Ja aikakin jäi onneksi alle ihanneajan.

Toka rata oli sitten perusrata, eikä helppo sekään. Alku lähti hyvin, otin Akun vastaan kaksosesteeltä ja käänsin A:lle ja sitten edessä oli hyppy ja siinä eka kielto. Keinu meni hyvin, ei nyt loistavasti, mutta ihan ok. Kun keinun jälkeen lähdin juoksee, tuntui että jalat on ihan tönköt (meniköhän ekalla radalla maitohapoille) ja ettei kunto riitä juoksemaan. Sitten tuli taas kielto jollain hypyllä, jotenkin taas ohjasin väärin. Puomi meni ok, kontaktivirheitä ei tullut millään kontaktiesteellä. Ja sitten lopussa oli kepit ja siellähän se kolmas kielto sitten tuli, väärään väliin. Mun pitää harjoitella keppejä lisää kovassa vauhdissa. Ihan kivat kisat kuitenkin ja huomenna sitten oonkin töissä kolmosluokan kisoissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti